Näin massiivinen määrä lasten tavaroita voi löytyä sinunkin kodistasi – ja kaikesta ei kannata luopua

Syksy on uusien alkujen aikaa. Erityisesti lapsiperheissä se tarkoittaa usein myös uusien harrastusten aloittamista. Samalla moni huomaa, miten hämmästyttävä määrä tavaraa tavalliseen lapsikotiin on usein varastoitu.

”Tänä syksynä en enää halua soittaa kitaraa, vaan voisin kokeilla sählyä”, sanoo 12-vuotias. Perheen 9-vuotias on kiinnostunut kitaransoitosta, mutta se ei mahdu hänen tämän syksyn harrastuslukujärjestykseensä. Laadukas kitara kannattaa siis säästää, mutta jotta kodissa mahtuisi asumaankin, on varastointi järkevää.

9-vuotiaan pieneksi jääneet rullaluistimet kannattaa jättää odottamaan vuotta nuoremman serkun jalan kasvamista. Odotettavissa on sekin, että oma mielenkiinto pariin kertaan kokeiltuun ratsastukseen herää jälleen kerran uudelleen.

Listasimme harrastuksiin liittyviä asioita, joita lapsiperheen kannattaa säästää:

1. Mailat, pallot, sisäpelikengät, nappulakengät, luistimet, suojat ja kypärät
- lajeina esimerkiksi jalkapallo, sähly, jääkiekko, tennis, sulkapallo, pöytätennis, squash, golf, koripallo, lentopallo, rullaluistelu

2. Pyöräilyvarusteet
- polkupyörät, renkaat, kypärät, pyöräilyhanskat, huoltovälineet, lisävalot

3. Retkeily ja kalastus
- reput, makuupussit, teltat, telttapatjat, keittimet, termospullot, goretex-varusteet, kalastusvälineet, pelastusliivit, kiikarit, kompassit, partiovälineet

4. Kesäiset vesiharrastusvälineet
- vesisukset, kumiveneet, uimalelut, räpylät, kellukkeet

5. Voimailu, kotikuntoilu, itsepuolustus
- käsipainot, kahvakuulat, leuanvetotangot, nyrkkeilysäkit ja -hanskat, hyppynarut, jumppamatot

6. Ratsastus
- kengät, kypärät, ratsastushousut, -kengät ja -sukat, turvaliivit, selkäsuojat, chapsit, hanskat, raipat ja piiskat

7. Käsityöt ja askartelu
- langat, neulat, puikot, koukut ja muut käsityövälineet, ompelukone, pahvit, värit, maalit, kynät, tarrat, kimalteet ja muu askartelutilpehööri

8. Lelut, pelit ja viihde-elektroniikka
- palapelit, lautapelit, konsolipelit, koottavat, legot ja muut lelut

9. Musiikki ja tanssi
- soittimet, nuotit, nuottitelineet, kuulosuojaimet, vahvistimet, kaiuttimet, kaapelit ja liittimet

10. Tanssi, sirkus, teatteri
- tanssiasut ja -kengät, sirkusvälineet, naamarit ja muu rekvisiitta

Pursuaako kotisi lasten harrastusvälineitä? Nämä kuusi vinkkiä auttavat

Tutustu Pelican Self Storagen ratkaisuihin, joilla saat lisää tilaa kotiisi.

Oletko kiinnostunut tutustumaan säilytystilaratkaisuihin? Ota yhteyttä!