Yksi pieni kertomus vesivahingosta
Oli maanantaiaamu elokuussa, kun Helsingin alueen Nuorisosäätiön isännöitsijä Marita Åberg kuuli ikävän uutisen. Laajasaloon juuri valmistuneessa uudessa kerrostalossa oli sattunut iso vesivahinko. Kymmenen ihmistä joutui evakkoon.
First things first. Aliurakoitsija majoitti seitsemän ihmistä sijaisasuntoon, kaksi ei tarvinnut sijaisasuntoa ja yksi purki vuokrasopimuksen.
Mutta entäs tavarat?
Kolme asukasta tarttui vakuutuksen tarjoamaan mahdollisuuteen käyttää pienvarastotilaa.
”Soitin Pelicanille, koska heillä oli Herttoniemessä säilytystila. Ei tarvinnut arpoa asiaa kenenkään kanssa ja odottaa takaisinsoittoa vaan sain heti kiinni henkilön, joka otti homman omakseen”, Åberg kertoo.
Vesivahinko oli tapahtunut viikonloppuna ja isännöitsijä kuuli asiasta maanantaiaamuna. Tiistaina Pelican oli ottanut tavaroiden muuttoprosessin haltuunsa. Torstaihin mennessä myös sijaisasunnot olivat järjestyneet.
”Heillä kaikki sujui mutkattomasti ja saimme välittömästi asiantuntevaa palvelua. Ei tavallisella ihmisellä esimerkiksi ole käsitystä, kuinka paljon eri tavaramäärille tarvitsee varastotilaa. Pelicanilla tiedettiin heti, kuinka paljon yksiön tai kaksion tavarat vievät varastossa tilaa.”
Åberg on käyttänyt Pelican Self Storagen palveluja kerran aiemminkin, kun Espoossa yksi heidän kiinteistöistään ei valmistunut ajoissa.
”Kaikkein tärkeintä minulle näissä tapauksissa on se, miten paljon Pelicanin käyttö helpotti omaa työtämme. Meillä oli tilanteessa muutakin tekemistä, ja he ottivat tämän asian kokonaan hoitaakseen”, Åberg tiivistää omat kokemuksensa pienvarastojen käytöstä.
Tutustu Pelican Self Storagen ratkaisuihin, joilla saat lisää tilaa kotiisi.
Oletko kiinnostunut tutustumaan säilytystilaratkaisuihin? Ota yhteyttä!