Kuolinsiivoa kotisi viihtyisäksi asiantuntijan ohjeilla

Tänä talvena hiihdetään, luistellaan - ja kuolinsiivotaan. Viimeisin puuha on noussut trendikkääksi sen jälkeen, kun ruotsalainen Margareta Magnusson kirjoitti aiheesta kirjan, joka on vastikään ilmestynyt suomeksi.

Kirjailija itse määrittelee, että kuolinsiivous on sitä, kun siivoaa perusteellisesti ja hankkiutuu eroon tarpeettomista tavaroista tehdäkseen arjesta helpompaa.

"Sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä ikääntymisen tai kuoleman kanssa. Jos saat vain hädin tuskin suljettua lipastosi laatikot tai vaatekaappisi oven, on ehdottomasti aika tehdä asialle jotakin. Tällaista urakkaa voi kutsua kuolinsiivoukseksi, vaikka olisi vasta kolmissakymmenissä", Magnusson kirjoittaaa.

Yleensä kuolinsiivous tehdään jonkun kuoltua. Kun on viisas, siivouksen voi hoitaa myös etukäteen.

80:n ja 100 ikävuoden välillä oleva kirjailija käy parhaillaan läpi omia tavaroitaan kuolinsiivouksen hengessä. Tässä hänen kuusi vinkkiään suomalaisella maalaisjärjellä höystettynä.

1. Aloita tavaroiden karsiminen kellarista ja ullakosta sekä eteisen kaapista ja vaatekomeroista. Kirjaa ylös, mitä varastoista löytyy.

2. Luokittele tavarat esimerkiksi huonekaluihin, vaatteisiin, kirjoihin ja liinavaatteisiin. Aloita käymällä läpi tavaroita sellaisesta luokasta, johon ei liity paljon tunteita, kuten vaatteista.

3. Hankkiudu eroon turhista tavaroista. Rikkinäisiä ei kannata säästellä kenellekään.

4. Muut tavarat voit jakaa kolmeen ryhmään: mitkä tavarat jäävät omaan käyttöösi, mitkä voit kierrättää esimerkiksi kirpputorilla tai antaa lahjaksi ja mitkä siirrät varastoon.

5. Sitä mukaa kun käyt tavaroitasi läpi, nauti niistä ja niihin liittyvistä muistoista. Voit ajatella myös niihin tavaroihin liittyviä tarinoita, jotka aiot antaa saman tien pois tai myydä kirpputorilla. Ajattele kuolinsiivousta tavallisena arkisena puuhana, äläkä uppoudu siihen kokonaan, vaan muista myös nauttia elämästä.

6. Kokoa erillinen laatikko sellaisille tavaroille, jotka ovat sinulle rakkaita, mutta joista läheisesi tuskin piittaavat. Tällaisia voivat olla esimerkiksi ohjelmalehtiset ja päiväkirjat. Tämän laatikon voit säilyttää kotona ja nauttia tavaroista aina halutessasi. Kirjaa aarrelaatikon päälle teksti "heitä pois" - läheisesi voivat sinun jälkeesi miettiä haluavatko tutustua tavaroihin vai hankkiutua niistä eroon saman tien.

Bonusvinkki:

Varastoidessasi niitä tavaroita, joita et itse enää tarvitse, helpota jälkipolvien elämää merkitsemällä säilytyslaatikot huolellisesti. "Kirjeitä 1960-1980-luvuilta", "Matkamuistoja perhelomilta" tai "Vintage-kengät" helpottavat läheisiäsi, kun on aika lopullisesti miettiä, mitä itse kukin haluaa säästää.

Katso tästä mistä löytyy sinua lähin Pelican Self Storage.

Esimerkiksi valokuvien suhteen sinun on vaikea itse arvioida, mikä toisille tuntuu arvokkaalta. Valokuvaamossa otettujen poseerausten sijaan lapsenlapsenlapsesi saattaa haluta kehystyttää kuvan sinusta kuorimassa perunoita kesämökin laiturilla. Sekin on helpompi löytää, kun varastoitu valokuvien laatikko on selkeästi merkitty.

Lähde: Margareta Magnusson: Mitä jälkeen jää. Taito tehdä kuolinsiivous. Tammi 2018.

ASIAKKAIDEMME KERTOMAA

Säilytin tavarani yli vuoden ajan Konalan Pelican Storagessa. Varastoja on eri kokoisia kunkin tilanteen ja tarpeen mukaan valittavana. Varastoihin on helppo viedä tavaroita samoin kuin noutaa, omilla avaimilla se tapahtuu melkein milloin tahansa. Tilat ovat siistit, apuvälineitä löytyy tavaroiden siirtämiseen, tiloissa on siisti vessa ja kahvikupposenkin saa toimistosta sen aukioloaikoina. Toimistossa on myytävänä myös pakkaustarvikkeita. Henkilökunta on todella ystävällistä ja aina valmiita auttamaan! Voin lämpimästi suositella!

(Sari Nystén)

Tutustu Pelican Self Storagen säilytysratkaisuihin.