Muuttajan täydellinen muistilista kohta kohdalta – tutustu listaan ja aloita järjestelyt ajoissa
Tämän listan avulla muistat hoitaa kaikki muuttoon liittyvät asiat. Ota lista talteen ja aloita muuttojärjestelyt hyvissä ajoin, niin muuttosi sujuu jouhevasti ja stressittömästi. Kaikkea ei myöskään tarvitse tehdä itse. Jos aika, voimat tai kumpikin ovat kortilla, niin voit myös hyvin antaa osan muuttojärjestelyistä ammattilaisten hoidettavaksi.
Muista hoitaa nämä kuukausi ennen muuttoa:
- Jos asut vuokralla, muista irtisanoa vanha asunto.
- Jos muutat omakotitaloon, tee jätehuoltosopimus ja vesisopimus paikallisen vesilaitoksen kanssa sekä huolehdi tarvittaessa öljyntoimituksista tai kiinteän kaukolämpösopimuksen tekemisestä viimeistään pari viikkoa ennen muuttoa.
- Ilmoita töihin uusi osoite ja pyydä tarvittaessa muuttovapaata.
- Muista, että saunavuorot ja autopaikat eivät siirry automaattisesti edelliseltä asukkaalta. Sinun kannattaa ilmoittaa nimesi jonoon heti, kun sopimus uudesta kodista on allekirjoitettu.
- Aloita ylimääräisen tavaran karsiminen ajoissa, niin pääset muuttopäivänä ja uudessa asunnossa vähemmällä. Jos tavaroiden lajittelu myytäviin, kierrätettäviin, pois heitettäviin ja säästettäviin tuntuu vaikealta tai sinulla ei ole aikaa, niin voit pyytää avuksesi ammattijärjestäjän.
Klikkaa tästä ammattijärjestäjä Laura Holmströmin sivuille ja tutustu palveluihin.
- Jos muuton yhteydessä tarvitaan välivarastointia tai tarvitset vuokravarastoa pidemmäksi ajaksi, niin ota yhteyttä Pelicaniin.
Oletko kiinnostunut tutustumaan säilytystilaratkaisuihin? Ota yhteyttä!
- Jos haluat, että tavaroiden pakkaus ja/tai kuljetus suoritetaan ammattilaisen toimesta, niin pyydä muuttotarjous. Toimimalla ajoissa varmistat haluamasi muuttopäivän. Ota yhteyttä lähimpään Pelican Self Storage -toimipisteeseen, jossa asiakaspalvelijat auttavat sinua yksilöllisissä tarpeissasi. Pelicanin kautta saat myös alennusta muuttotilauksista.
Katso tästä mistä löytyy sinua lähin Pelican Self Storage.
- Jos teet muuttojärjestelyt itse, Pelican Self Storagelta saat kootusti kaikki tarvittavat pakkaustarvikkeet.
Tutustu pakkaustarvikkeisiin ja etsi sinua lähin toimipiste.
- Pelicanin asiakkaana saat myös käyttöösi veloituksetta katetun peräkärryn ja yhteistyökumppanin kautta voit vuokrata pakettiauton. Ota yhteyttä lähimpään Pelican Self Storageen ja pyydä tarjous.
Huolehdithan näistä kaksi viikkoa ennen muuttoa:
- Omakotitaloon muuttaessasi muista tehdä vesi- ja jätehuoltosopimus. Jos talossa on öljylämmitys, tarkista öljyn määrä ja riittävyys.
- Tarkista onko uusi asunto antenni- vai kaapeliverkossa. Vaihda netti uuteen osoitteeseen riittävän ajoissa: näin vältyt turhilta katkoksilta verkon käytössä. Samalla voit varmistaa, mikä on uudelle osoitteellesi paras liittymä tai onko uuden kotisi taloyhtiöllä omaa internetyhteyttä. Yhteyden kytkentä saattaa vaatia asentajan käynnin, joten ilmoita hyvissä ajoin muutosta.
- Kilpailuta tarvittaessa uuden asunnon sähkösopimus osoitteessa sähkövertailu.fi
- Ilmoita uuden asunnon tiedot ja osoite kotivakuutukseen tai tee tarvittaessa kilpailutus. Kannattaa myös selvittää, kattaako nykyinen kotivakuutuksesi myös muuton vai ei.
- Tee muuttoilmoitus postille ja maistraatille osoitteessa posti.fi/muuttoilmoitus . Voit ilmoittaa samalla kertaa myös mahdolliset muut perheenjäsenesi. Muuttoilmoitus on tehtävä lain mukaan viimeistään viikon kuluessa muutosta. Sen voi myös tehdä etukäteen, mutta kuitenkin aikaisintaan kuukautta ennen muuttopäivää. Järjestelmä välittää osoitetietosi automaattisesti viranomaisille: muun muassa Kelaan, verohallintoon, ajoneuvohallintoon, seurakunnille sekä puolustusvoimille. Tämän lisäksi monet pankit, vakuutusyhtiöt, eläkelaitokset, järjestöt, yritykset ja lehtitalot saavat uudet osoitetietosi suoraan väestötietojärjestelmästä.
Hoida nämä asiat hyvissä ajoin ennen muuttopäivää:
- Pakkaa tavarat, joita et käytä ennen muuttoa.
- Irrota pesukoneet ym. koneet liittimistään vanhassa asunnossa ja sido johdot hyvin käsikiristekalvolla tai teipillä runkoon kiinni.
- Tarkasta uusi asuntosi huolella ja ilmoita mahdollisista ongelmakohdista vuokranantajalle tai isännöitsijälle mahdollisimman pian. Muista tarkistaa myös kellari- ja varastotilat. Hanki tarvittavat lukkosysteemit.
- Tarkasta uuden asunnon palovaroittimet.
- Laita vuotokaukalot astianpesukoneen sekä jääkaapin/pakastimen alle, jos niitä ei vielä ole.
- Siivoa uudessa asunnossa.
- Mikäli omistat koiran, on myös sen osalta tehtävä muuttoilmoitus sekä vanhaan että uuteen kuntaan ja hankittava uusi veromerkki.
- Ilmoita muutosta vanhan asunnon huoltoyhtiölle tai isännöitsijälle.
- Suojaa lattiat suojapaperilla tärkeimmiltä kulkuväyliltä. Tavaroiden sisään kantaminen helpottuu, kun kantajien ei tarvitse jättää kenkiä eteiseen, tehtiin muutto sitten talkootyönä tai ammattilaisten toimesta.
- Merkitse selkeästi kaikki huonekalut ja laatikot. Merkinnät helpottavat uudessa kohteessa oikean tilan löytymistä ja nopeuttavat näin muuttoa. Voit käyttää esimerkiksi värikoodausta. Kiinnitä värikoodattu asunnon pohjapiirros eteisen seinään.
- Vie uuteen asuntoon työkaluja, vessapaperia, laastaria ja muita ensiaputarvikkeita.
- Varaa pysäköintitilaa muuttoautolle muuttoa edeltävänä päivänä tai pyydä apua ajoissa esim. huolto-yhtiöltäsi.
- Pakkaa valmiiksi kaikki mitä et muuttopäivänä tarvitse. Pakkaa henkilökohtaiset hygieniatuotteet, lääkkeet, avaimet, vaatteet ja unilelut yms. tärkeät tavarat esimerkiksi matkalaukkuun.
- Suunnittele etukäteen muuttopäivän ruokahuolto ja huomioi, että juomavettä on helposti saatavissa molemmissa asunnoissa. Varaa uuteen asuntoon myös tarvittavat astiat helposti saataville. Ja huolehdi, että jääkaappi on pesty ja se on päällä.
Pelicanin tärkein tehtävä on pitää hyvää huolta tavaroistasi. Siksi varmistamme, että tavarasi ovat turvassa säilytyksen ajan. Asiantunteva henkilökuntamme auttaa aina mielellään tarpeisiisi sopivan varastotilan valitsemisessa. Voit olla yhteydessä meihin myös puhelimitse 0207 007 700.