Mitä kaikkea kesäsälää nurkista löytyykään - vuodenaikojen mukainen varastointi tuo kotiisi avaruutta

Hellekesän jälkeen ilmojen viilentyessä kannattaa palautella mieleen, että talvikin kurkkii jo kulman takaa. Pian on aika huoltaa ja varastoida kodin ja pihan kesätavarat ja -laitteet, jotta ne saadaan taas helposti uudestaan käyttöön ensi kesän kynnyksellä. Kesävaatteiden ja tekstiilien säilyttäminen talven yli pienvarastossa tuo kotiin myös yllättävän paljon lisätilaa talvikauden vaatteille ja varusteille.

Osaa kesäkauden tavaroista ja tarvikkeista voi vallan mainiosti käyttää vielä vähintään syys- lokakuun ajan ja usein aina lumen tuloon asti. Mutta jos on ennakoivasti ja hyvissä ajoin liikkeellä, niin voi välttyä monelta harmilta erityisesti ulkokäytössä olevien tavaroiden suhteen.

Puhdistuksen ja asianmukaisten suojaus- ja huoltotoimien lisäksi myös talven yli varastoinnilla on kaksi etua: puutarhakalusteiden käyttöikä lisääntyy ja ulkonäkö säilyy siistinä pitempään. Kesäkalusteet ja pehmusteet tulee varastoida talveksi riittävällä ilmanvaihdolla varustettuun ja kuivaan tilaan. Talven yli ulos jätetyt tai unohdetut kalusteet voivat vaurioitua esimerkiksi kosteuden, tuulen, pakkasen ja lumen painon vaikutuksesta.

Pihan ja puutarhan pienkoneiden huolto kannattaa tehdä heti sesongin päätyttyä tai keväällä ennen käyttöönottoa. Esimerkiksi ruohonleikkurin huoltamisessa pääsee hyvin pitkälle, kun siihen tehdään öljynvaihto, tulpan puhdistus, terän teroitus ja öljysuodattimen vaihto. Pienkoneiden talvisäilytystä varten kannattaa huomioida tarkasti koneiden käyttö- ja huolto-ohjeet. Niissä kehotetaan usein muun muassa tyhjentämään koneen polttoainejärjestelmä ennen talvivarastointia.

Kesän jäljiltä ensimmäisenä pienvarastoon voi viedä vaikkapa lomakauden harrastusvälineet, kuten SUP-laudat, kumiveneet, uimapatjat, aurinkovuoteet, kylmälaukut ja riippumatot. Kesäkaudella käytettävistä tavaroista on monesti runsaudenpulaa, joten niiden vaiheittainen varastointi pienvarastoon lisää kodin ja pihapiirin käyttömukavuutta syksyn edetessä kohti talvea.

Samalla talven harrastusvälineille löytyy heti säilytystilaa, kun polkupyörät, skeittilaudat, kesän kalastusvälineet ja golfbägit tekevät tilaa luistimille, jääkiekkomailoille, lumikengille, lumilaudoille ja laskettelusuksille. Fiksusti vuodenkierron mukaisesti tavaroita varastoimalla ja säilyttämällä voi välttyä esimerkiksi tilanteesta, josta ainakin monilla miehillä on kokemusta: auton talvirenkaat ovat talvikelien yllättäessä turhan usein juuri siellä varaston tai autotallin perimmäisessä nurkassa kaiken taaimmaisina ja alimmaisina.

Fiksulla pienvaraston hyödyntämisellä oma koti on yksinkertaisesti mukavampi ja avarampi.

Jokainen hylly ja komero ei pursua tavaraa. Jos talven aikana tulee akuutti tarve mille tahansa varastoidulle kesätavaralle, niin sen voi noutaa Pelican Self Storagen pienvarastosta käyttöön helposti milloin tahansa.

Tässä esimerkkejä kesäsesongin vaatteista ja tavaroista, joita kannattaa säilyttää pienvarastossa talven yli:

Vaatteet:
- kävely- ja harrastuskengät sekä sandaalit
- kesähousut, paidat, puserot ja takit
- kesäliikunta- ja urheilutekstiilit
- shortsit
- ainakin osa t-paidoista
- kesähatut
- mekot ja leningit
- retkeilyvaatteet

Liikunta- ja harrastusvälineet:
- polkupyörät (paitsi jos harrastaa talvipyöräilyä)
- skeittilaudat
- SUP-laudat
- potkulaudat
- trampoliinit ja turvaverkot
- rantalelut, -mailat ja -pallot
- golfbägit ja varusteet
- kesän kalastusvälineet
- veneilytarvikkeet ja pelastusliivit

Piha- ja puutarhatavarat:
- grillit
- savustuslaatikot
- aurinkovuoteet ja -tuolit
- retkipöydät ja -tuolit
- puutarhakalusteet ja pehmusteet
- katokset, aurinkovarjot, teltat ja paviljongit
- pihakeinut
- puutarhaletkut
- kastelukannut
- kottikärryt
- sadettimet
- tikapuut

Pienkoneet:
- ruohonleikkurit
- moottorisahat
- oksasilppurit
- trimmerit
- lehtipuhaltimet
- painepesurit

Tutustu Pelican Self Storagen säilytysratkaisuihin.

Oletko kiinnostunut tutustumaan säilytystilaratkaisuihin? Ota yhteyttä!